LUKU 11. KOMMENTAARI

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Mark. 11:1-30)

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin

1.Jeesus oli viimeistä kertaa matkalla Jerusalemiin. Hän tuli kaupunkiin Messiaana. Joh 12:1:n mukaan Jeesus saapui ensin Betaniaan, jossa hän yöpyi. Tässä mainitut paikat ovat siinä järjestyksessä, kuin ne olivat matkalla Jerusalemista Jerikoon. Beetfage (viikunoiden talo) on täysin tuntematon nykyiseltä sijainniltaan. Kaupunki on mainittu Talmudissa ja se lienee ollut yksi Jerusalemia ympäröivän sapattivyöhykkeen paikkakunnista. Perimätieto sijoittaa sen Öljymäen länsirinteelle. Betania oli parin kilometrin päässä Jerusalemista (Joh 11:18) Jerikon ja Jerusalemin välisellä tiellä Öljymäen itäpuolella. Betania merkitsee 'taatelihuone'. Markus ei ole aiemmin maininnut näitä kaupunkeja. Ei tiedetä, ketkä nämä kaksi opetuslasta olivat, mutta mahdollisesti toinen heistä oli Pietari. Markuksen evankeliumi on erityisesti Pietarin evankeliumi, ja tästä kertomuksesta löytyy koko joukko yksityiskohtia, jotka vain silminnäkijä on saattanut panna merkille. Ks. Matt 21:1 s.

2.On vaikea sanoa, oliko kylä Beetfage vai Betania, mutta koska se oli lähellä »Öljymäen rinnettä», se voi tarkoittaa Betaniaa (Luuk 19:37). Sanat ovat esimerkki Jeesuksen yliluonnollisesta kyvystä tietää tulevia tapahtumia. Sen olettamuksen tueksi, että kysymyksessä oli Beetfage, mainitaan Matt 21:1-2, mutta näistä jakeista ei käy selvästi ilmi, että se oli juuri tämä kaupunki. Nuo kaksi kaupunkia olivat varmasti lähellä toisiaan. Se, että heidän piti mennä kaupunkiin, voi merkitä sitä, että maantie ei kulkenut sen läpi.

3.Omistajat olivat varmaankin Jeesuksen ystäviä. Tämä on ainoa kerta, kun Raamatussa sanotaan Jeesuksen tarvinneen eläintä, ja silloin kysymyksessä oli halveksittu eläin. Tämä on myös ainoa kerta, kun Jeesusta kuvataan nimellä »Herra», jota hänestä käytettiin ylösnousemuksen jälkeen. Matt 21:2:n mukaan sidottuna oli kaksi eläintä, aasintamma ja varsa. Markus mainitsee vain varsan, koska nimenomaan sillä oli tässä yhteydessä merkitystä. Jeesus ratsastaisi varsalla, jolla kukaan ei ollut vielä ratsastanut.

4.Tämä on Markukselle ominainen yksityiskohta. "Amfodos" tarkoittaa tietä, joka kulkee torin tai korttelin ympäri.

5.Varsa oli selvästikin juuri sidottu siihen, ja omistajat (Luuk 19:33) seisoivat lähettyvillä kadulla puhelemassa jonkun kanssa.

6.Miehet ymmärsivät voivansa luottaa Jeesukseen. He olivat Jeesuksen ystäviä ja tiesivät varmasti, mitä oli tapahtunut Betaniassa Lasarukselle. Ihmisiä tuli pitkienkin matkojen päästä katsomaan häntä (Joh 12:11,18), joten luonnollisesti paikkakuntalaiset tunsivat tapahtuman. Heillä ei ollut mitään Jeesuksen toivomusta vastaan. He olivat luultavasti vain iloisia saadessaan auttaa häntä.

7.Päällysvaatteet saivat toimia Messias-kuninkaan satulana.

8.Viittojen levittäminen tielle ilmaisi välitöntä, itsestään syntynyttä palvontaa, kunnioitusta, jota kuningas saa osakseen. Vrt. 2 Kun 9:12 s. Öljymäki kasvoi siihen aikaan puita. Johannes mainitsee (12:13) heidän ottaneen palmun lehviä ja lähteneen häntä vastaan. Tässä tilanteessa monet tunsivat samoin kuin opetuslapset. Vaatteiden levittäminen pölyiselle tielle oli myös alamaisuuden ilmaus.

9.Rukouksen sanat on saatu Ps 118:26:sta. "Hoosianna" 'oi pelasta' oli sana, jota käytettiin puhuteltaessa ketä tahansa pyhiinvaeltajaa, joka tuli Jerusalemiin juhlille. On mahdollista, että se alun perin oli vankien pyyntö päästä vapaaksi. Psalminkohtaa laulettiin sekä pääsiäisenä että lehtimajanjuhlan aikaan. Sanat voitiin osoittaa joko kuninkaalle tai suoraan Jumalalle (Ps 20:10). Matt 21:9:n mukaan hoosianna-huuto kaikuu »Daavidin pojalle», se on rukous hänelle, jota pidettiin tulevana Messiaana. Se ilmaisee mahdollisesti kansan rukouksen, että odotettu Messias nyt tulisi. He iloitsivat sekä tulevasta kuninkaasta (Luuk ja Joh) että tulevasta valtakunnasta. Kuningas ja valtakunta seuraavat toisiaan, eikä evankelistojen kertomuksissa ole ristiriitaisuutta. Israel oli saanut lupauksen sekä Messiaasta, kuninkaastaan, että valtakunnastaan. Sekä Matteus että Markus mainitsevat kaksi ihmisjoukkoa. Johannes ilmaisee tämän vielä selvemmin. Toinen joukko oli kokoontunut Betaniassa, kun taas toinen lähti häntä vastaan Jerusalemista.

11.Vain Markus kertoo tästä kärsimyshistorian valmistelevasta tapahtumasta. Jeesus katseli entistä vakavampiin ajatuksiin syventyneenä koko temppeliä pihoineen ja lisärakennuksineen.

Jeesus kiroaa viikunapuun

12.Oli palmusunnuntain jälkeinen maanantai, 11. päivä niisan-kuuta (suunnilleen 21. maaliskuuta). Jeesus oli luultavasti viettänyt yön taivasalla. Jos hän olisi asunut Betaniassa kolmen sisaruksen luona, hänen ei varmasti olisi tullut nälkä.

13.Viikunapuu antaa hedelmäsadon kolmesti vuodessa. Laadultaan paras kypsyy kesäkuussa. Nyt pääsiäisen edellä »ei ollut viikunain aika». Kuitenkin varhaisviikunat valmistuivat jo tähän aikaan, huhtikuussa, jopa ennen lehtiä. Niitä voi syödä, vaikka ne eivät olleet yhtä hyviä kuin kesäkuussa kypsyvät. Myöskään kolmas, elo-syyskuun jälkisato ei ollut hyvä. Siitä saattoi olla joitakin hedelmiä jäljellä puussa vielä keväällä. Puussa oli elämää, sillä siinä oli lehtiä, mutta ei hedelmää, jota sen luonnonlakien mukaan olisi pitänyt kantaa. Se erottui muista, lehdettömistä puista. Se lupasi enemmän kuin nuo, mutta petti sitä, joka tuli sen luo. Matteus kertoo puun olleen tien varressa (21:19). Se ei siis ollut kenenkään oma.

14.Tämä on Jeesuksen ensimmäinen ja ainoa tuomitseva ihmeteko, itse asiassa näytelmänomainen vertaus. Jeesus ei tuominnut puuta siksi, että se oli hedelmätön, vaan koska se oli pettävä. Lehdillään se julisti kantavansa hedelmää, mutta tämä ei pitänyt paikkaansa. Jeesus ei vain etsinyt syötävää, hän suoritti vertauskuvallisen teon. Asian ydin on se, että Jumalan kansa, Israel, oli pettänyt hedelmän tuottamisessa, ja Jumalan kirous oli kohtaava sitä (Jer 8:13; Hoos 9:10; Miika 7:1-6; Luuk 13:6-9). Yhtä nopeasti kuin puu kuihtui Jeesus olisi voinut hävittää vihollisensa, ne jotka ristiinnaulitsivat hänet. Se, että kukaan ei enää saanut syödä tämän puun hedelmää, puhuu myös siitä, että se, joka ei palvele Kristusta, ei ole arvollinen palvelemaan ketään muutakaan.

Jeesus puhdistaa temppelin

15.Ulommalla esipihalla (pakanoiden esipihalla) pidettiin pyhäkkömarkkinoita, joita johti ylimmäinen pappi ja hänen perheensä. Tätä näyttää jatkuneen aina pakkosiirtolaisuuden ajan päättymisestä lähtien. Fariseukset olivat järkyttyneet pyhäkössä laulaneista lapsista (Matt 21:15), mutta heihin ei millään tavalla vaikuttanut se, että siellä käytiin kauppaa ja vaihdettiin rahaa. Ensimmäinen temppelin puhdistus, joka tapahtui Jeesuksen toiminnan alussa (Joh 2:13 s), ei siis riittänyt. Vielä toimintansa päättyessä hänen täytyi ajaa temppelistä ulos ne, jotka häpäisivät sitä. Myyjät ja ostajat asetettiin samaan asemaan. Kummatkin ymmärsivät yhtä vähän temppelin perimmäisestä tarkoituksesta. Kyyhkyset olivat köyhille hyväksytty uhri (3 Moos 12:6; 14:22; 15:14).

16.Jeesus ei halunnut, että temppeliä käytettäisiin oikotienä. "Astia (skeuos)" voi tarkoittaa mitä tahansa kotitalousvälinettä, työkalua tai asetta. Rabbiinien määräysten mukaan temppelin läpi oli kielletty kantamasta sauvaa tai taakkaa. Tämä huomio on vain Markuksella. Kielto sai varmasti osakseen hyväksyntää hurskaiden ja tiukasti hengelliseen jumalanpalvelukseen pitäytyvien keskuudessa. Jeesus ei koskaan esittänyt vastalausetta sille, että temppeli palveli juutalaisen jumalanpalveluksen keskuspaikkana, mutta hän nuhteli sen väärinkäytöstä, varsinkin aineellisten asioiden saamasta hallitsevasta asemasta.

17.Rukoukseen tarvittavasta hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan kaiken hälinän ja rahankilinän keskellä. Ensimmäisen kerran temppelin puhdistaessaan Jeesus sanoi temppelistä tehdyn markkinahuoneen (Joh 2:16). Nyt se oli ryövärien luola. Vrt. Jer 7:11. Kaupanteko tapahtui pakanain esipihassa. Jeesus korosti, että temppelin tuli olla »kaikkien kansojen rukoushuone». Ainut paikka, mihin ei juutalaiset pääsivät temppelialueella ja jossa he siis voivat rukoilla, oli pakanain esipiha. Täällä he joutuivat kuuntelemaan kaikkea kaupanteon aiheuttamaa meteliä.

18.Uskonnolliset johtajat pelkäsivät Jeesusta, koska hän oli uhkana heidän omalle vallalleen. Kansan hämmästys oli samanlainen tässä kuin 1:22:ssa, hänen Galileassa ollessaan. Korkeimpien uskonnollisten johtajien Jerusalemissa tekemä päätös oli sama, johon oli päädytty aikaisemmin paikallisella tasolla Galileassa (3:6). Vain yksi seikka esti heitä saattamasta aikomustaan täytäntöön, nimittäin kansan pelko. Ihmiset yleensä pitivät Jeesuksesta. Tämä uskonnollisten johtajien kansaa kohtaan tuntema pelko käy ilmi useita kertoja Jeesuksen viimeisten päivien aikana Jerusalemissa (11:32; 12:12; 14:2).

Kuivettunut viikunapuu

20.Edellisenä iltana oli ollut liian pimeää, jotta puun olisi voinut nähdä. Viikunapuun kuivettuminen juuria myöten kuvaa, että sillä ei ollut enää toivoa. Se oli täydellisesti tuhoutunut yhden yön kuluessa.

21.Vain Markus mainitsee kysyjän Pietariksi. Kiroaminen tarkoittaa tässä tuholle alttiiksi jättämistä. Tähän ei sisälly mitään moraalista tuomitsemista, koska kyseessä on puu.

22.Sana "Jumala" on genetiivimuodossa. Kreikan genetiivi ilmaisee sekä lähtökohdan että päämäärän. Tämä on uskoa, joka lepää Jumalassa, täydellisessä luottamuksessa hänen voimaansa ja hyvyyteensä, tehokasta, täydellistä uskoa.

23.Jeesus oli aiemmin sanonut jotakin vastaavaa, Matt 17:20. Epäilyn henki on heikkouden henki. "Epäillä (diakrinè)", harkita kahden välillä, jaettu tuomio, epäröinti. Kuva mereen heittäytyvästä vuoresta on tyypillinen heprealainen ilmaus jostakin täysin mahdottomasta, joka ei kuitenkaan ole liian vaikea Jumalalle. Tässä Jeesus sanoo, että se ei ole mahdotonta myöskään sille, joka uskoo kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

24.Varsinainen syy siihen, että meiltä puuttuu uskoa, on se, että meillä ei ole Jumalan tuntemusta, ja sen tähden laiminlyömme rukouksen. Usko on paljon enemmän kuin vakuuttuneisuus Jumalan sanan totuudesta tai johtopäätös, joka tehdään tiettyjen edellytysten nojalla. Se on korva, joka on kuullut Jumalan puhuvan, mitä hän tahtoo tehdä, ja silmä, joka on nähnyt hänen toteuttavan sanansa. Siellä missä on todellista uskoa, saadaan myös rukouksiin vastauksia. Uskon ja kärsivällisyyden avulla saamme periä lupaukset. Kestävyys ilmenee siinä, että pysymme rukouksessa, kunnes se lahja, joka on jo annettuna taivaassa, voidaan nähdä myös maan päällä. Jae sisältää tiivistelmän Jeesuksen rukousopetuksesta. Meidän uskomme tulee keskittyä häneen, joka on antanut lupaukset, eikä siihen saa liittyä minkäänlaista meidän puoleltamme tulevan aikaansaannoksen vivahdetta. Mitä enemmän saamme Kristuksen mielenlaatua ja rukoilemme hänen tavallaan, sitä enemmän hän toimii meidän kauttamme. Usko elävään Jumalaan kasvaa ja kantaa hedelmää.

25.Isä esitetään sekä esikuvana että vaikuttimena. Anteeksiantamuksen henki ja asenne ovat välttämättömiä rukoilijalle. Ne ovat selvin todiste todellisesta uskosta. Jeesus sanoi yhä uudelleen Jumalaa Isäkseen, mutta tämä on ainoa kohta Markuksessa, jossa hän korostaa, että opetuslastenkin tulee pitää Jumalaa Isänään. Enimmäkseen oli tapana rukoilla seisaaltaan, mutta myös polvistuminen oli käytännössä.

26.Tämä jae puuttuu monista vanhoista käsikirjoituksista. Asiallisesti sama sisältö on Matt 6:15:ssa.

Jeesukselta kysytään hänen valtansa perusteita

27.Uskonnolliset johtohenkilöt eivät kysyneet saadakseen tietoja. Heidän ainoa tarkoituksensa oli kieltää se valtuuttaja, jota he kysyivät. Tämän tunnustaminen olisi merkinnyt Jeesuksen hyväksymistä Messiaaksi, Jumalan lähettilääksi, ja sitä he eivät tahtoneet. Se, että itse ylimmäiset papit tulivat kirjanoppineiden ja vanhinten kanssa, viittaa Suuren neuvoston lähetystöön. Oli jo päätetty, että Jeesuksen oli kuoltava. Odotettiin vain sopivaa tilaisuutta ottaa hänet hengiltä niin, ettei se herättäisi liian suurta huomiota kansan keskuudessa. Odottaessaan tätä tilaisuutta he seurasivat hänen kintereillään.

Kysymyksen valtuuksista he esittivät saadakseen hänet tunnustamaan, että hänellä ei ollut oikeutta siihen, mitä hän oli temppelissä tehnyt.

29.Rabbiinien keskuudessa oli tavallista vastata kysymykseen esittämällä uusi kysymys. Jeesus ei ollut haluton vastaamaan heille. He saisivat tietää, mitä kysyivät, mutta yhdellä ehdolla.

30.Riippumatta siitä, mitä he vastaisivat Jeesuksen kysymykseen, he paljastaisivat itsensä ja menettäisivät maineensa. Siksi he vastasivat, etteivät tienneet. Täten he olivat myös menettäneet oikeutensa kysyä Jeesukselta hänen valtuuksiaan. Jos nämä uskonnolliset johtajat olisivat tunnustaneet Johannes Kastajan Jumalan lähettilääksi, ja sen kasteen, millä hän kastoi, Jumalan valtuuttamaksi, he olisivat siten joutuneet toiseen pulmalliseen tilanteeseen. Johannes oli nimittäin julistanut, että Jeesus, joka tuli hänen jälkeensä, oli häntä suurempi (Joh 1:15), ja että tämä oli Jumalan Karitsa (Joh 1:29) ja Jumalan Poika (Joh 1:34). Miten he sitten suhtautuisivat tähän Johanneksen julistukseen? Elleivät he tunnustaisi Johanneksen kastetta ja hänen muuta toimintaansa, kansa aiheuttaisi heille monia ikäviä tilanteita. Niinpä Jeesuksen kysymys johti siihen, että he eivät keksineet muuta keinoa kuin vastata: Emme tiedä.

Sivun alkuun

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita