LUKU 12. KOMMENTAARI
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Mark. 12:1-44)
Jeesus opettaa vertauksin
1.Nämä Jeesuksen sanat on osoitettu erityisesti fariseuksille ja kirjanoppineille, mutta hän puhui kansan kuullen. Markus käyttää monikkomuotoa "vertauksilla", mutta kertoo itse vain yhden. Hän tarkoittaa Jeesuksen puhetapaa, joka oli kuvallinen. Jeesus oli jonkin aikaa puhunut avoimesti käyttämättä vertausta. Tähän oli syynä se, että hänen piti ennen kaikkea opettaa opetuslapsiaan. Kansalle hän puhui mieluimmin vertauksilla. Nyt hän käytti jälleen tätä menetelmää. Vertaus muistuttaa Jes 5:1-7:ssa esitettyä kertomusta, ja samoin kuin se, tämäkin puhuu Israelista Jumalan viinitarhana. Siitä käyvät esiin Israelin etuoikeus ja vastuu, samoin Kristuksen erityisasema Poikana, joka tiesi, että hänen olisi kuoltava ja joka tiesi myös lopullisen voittonsa, samoin Isän suuri rakkaus, hänen kärsivällisyytensä ja oikeudenmukaisuutensa. Kolme puuta: viinipuu, öljypuu ja viikunapuu kuvaavat Raamatussa Israelia. Kansa oli kerran hedelmällinen viinipuu, sitten se epäuskossa Jumalan tiestä luopuessaan muuttui kuin kuihtuneeksi viikunapuuksi, mutta se tulee vielä kukoistamaan kuin öljypuu. Aita oli yleensä kivistä ladottu tai muurattu. Tornia käytettiin sekä vartiointiin että varastona. Viinikuurna, kourumainen allas, jossa mehu erotetaan rypäleistä, voi olla hakattu kallioon. Viinitarhureilla kuvataan fariseuksia ja kirjanoppineita, ylipäänsä kansan uskonnollisia johtajia. Luukas (20:9) huomauttaa, että mies lähti pois pitkäksi ajaksi.
2.Mainitut palvelijat ovat profeettoja, jotka Jumala lähetti Israelille, mutta joita ei otettu vastaan, kuten Jesaja, Jeremia ja monet muut. "»Kun aika tuli»", viininkorjuun aika neljäntenä vuonna istuttamisen jälkeen (3 Moos 19:23-25), mutta koska tämä viinitarha oli varustettu viinikuurnalla, »aika» saattoi tässä olla milloin tahansa rypäleiden poimimisen jälkeen.
3.Tavallisesti myönnettiin, että esi-isät olivat kohdelleet profeettoja huonosti (Matt 23:30). Sen ei kuitenkaan katsottu saattaneen huonoon valoon nykyajan ihmisiä. "Löivät (derè)" alkuperäinen merkitys 'nylkeä', sittemmin 'lyödä kovaa'.
5.Kukaan tavallinen omistaja ei olisi jatkanut palvelijoiden lähettämistä sellaisen kohtelun jälkeen. Tässä kuvattu ylittää kaikki muut kärsivällisyydessä. Miten Israel oli ottanut vastaan Jumalan sille lähettämät palvelijat, profeetat ja muut Herran sanoman julistajat, kuvataan Hebr 11:36-37:ssa. Esimerkkeinä voidaan mainita Miika (1 Kun 22), Jeremia (Jer 37) ja Sakarja (2 Aik 24).
6.Kuvaannollinen esitystapa selitti itse itsensä Jeesuksen opettaessa. Poika oli Jeesus itse. Hänet lähetettiin samalla tavalla kuin vertauksen palvelijat. Tässä suhteessa Jumalan Poika on lähettiläidensä kaltainen, mutta he olivat kuitenkin vain orjia, kun taas hän oli "»minun Poikani»". Pojan lähettäminen viimeisenä korostaa, että viinitarhureiden asema, ja laajemmassa merkityksessä koko kansan asema, määräytyi sen mukaan, miten he suhtautuivat häneen. Isä rakasti poikaansa, ja luulisi, että hänen rakastamansa saisi osakseen muiltakin kunnioitusta ja rakkautta, mutta niin ei käynyt. Hän ei ollut yksi viinitarhaan lähetetyistä palvelijoista, vaan ainoa poika ja perillinen. Hänellä oli isänsä täydelliset valtuudet. Vertaus osoittaa, että omistaja toimi turhin toivein, valmiina uskomaan toisista hyvää niin kuin Jumalakin näyttää toimivan maailmassa. "Rakas" on tässä "agapêtos", sanasta "agapaè ", joka on voimakkain Uuden testamentin rakastamista tarkoittava sana. Se sisältää rakkauden, joka ei aseta rajoja, ja joka on olemukseltaan uhrautuvainen. Viinitarhan herran täytyi pitää palvelijoitaan vihollisina sen kohtelun tähden, jota hänen lähettiläänsä olivat saaneet osakseen. Kuitenkin hän lähetti heidän luokseen oman poikansa. Jumala rakasti Poikaansa, mutta hän rakasti myös maailmaa, niin että hän antoi ainoan Poikansa, Joh 3:16.
7.Tuntuu mielettömältä, että he tiesivät, kuka hän oli ja luulivat kuitenkin voittavansa jotakin riistämällä häneltä hänen oikeutensa. Mutta niin ihminen on toiminut aina alusta alkaen. Perintö oli itse asiassa heidän, mutta tappamalla pojan he jättivät itsensä osattomiksi siitä. He yliarvioivat Jumalan pitkämielisyyden. Juuri siksi, että hän oli poika ja perillinen, he vihasivat häntä. He eivät sietäneet sitä, että viinitarhan herralla oli poika ja perillinen, vaikka heidän oli määrä jakaa perintö hänen kanssaan.
8.Tämä oli profeetallista puhetta, ja se täyttyi muutamien päivien kuluttua. He, jotka aloittivat lyömällä palvelijaa, surmasivat lopulta pojan.
9.Viinitarha ei saa tuhoutua yhdessä viinitarhureiden kanssa. Se voi kantaa edelleen hedelmää, jos sitä hoidetaan oikealla tavalla. Tässä näkyy ennustus Jerusalemin hävityksestä ja juutalaisten hajaannuksesta. Jakeesta 7 alkaen vertaus on profeetallinen. Ensin siinä kuvataan Jeesuksen kärsimistä ja kuolemaa ristillä, kun hänen oma kansansa hylkäsi hänet Messiaana. Sen jälkeen tätä kansaa kohtaa tuomio. Viinitarhan antaminen muille osoittaa Israelin etuoikeuksien siirtyvän pakanoille, Matt 21:43. Matt 21:41:n mukaan Jeesus sai tämän vastauksen ylipapeilta ja kirjanoppineilta.
10.Kysymys on asetettu niin, että odotettavissa on myönteinen vastaus tähän vertaukseen toisen vertauksen sisällä. Lainaus on Ps 118:22-23:sta. "Hylkäsivät (apodokimadzè)", hylätty tutkimuksen ja annettujen perusteiden nojalla. Rakentajat olivat alan asiantuntijoita ja heidän olisi pitänyt tietää paremmin, mutta he erehtyivät katkerasti hylätessään rakennuksen tärkeimmän kiven. Mutta Herra tarttuu itse asioihin, ja hän suorittaa rakennustyön loppuun. Tässä kuvataan Jumalan Pojan lopullista riemuvoittoa ja korotusta.
12."He" ei tarkoita kansaa, vaan uskonnollisia johtajia. Heidän pyrkimyksensä ei sisältänyt ainoastaan halua tehdä niin, vaan he ryhtyivät määrätietoiseen suunnitteluun. Tämä on toinen kerta, kun he olisivat halunneet pidättää Jeesuksen temppelissä. Ks. 11:18.
Kysymys verorahasta
13.Nämä kaksi ryhmää olivat erittäin harvoin yhteistyössä, koska ne olivat poliittisesti katkeria toistensa vastustajia. Nyt ei enää yritetty arvostella Jeesusta siitä, mitä hän oli tehnyt edellisenä päivänä (temppelin puhdistus), vaan pyrittiin saamaan hänet ansaan jostakin puheesta tänä päivänä. "Kietomaan (agreuè)", pyydystää metsästämällä, kietoa paulaan, saada ansaan.
14.Fariseukset maksoivat veronsa keisarille nuristen. He käsittivät sen Jumalan rangaistukseksi, kärsimykseksi, joka heidän piti kestää. Sen sijaan saddukeukset, jotka pyrkivät olemaan roomalaisille mieliksi, maksoivat ilman muuta. Kysymys oli hyvin polttava ja oli syynä mm. siihen Rooman vastaiseen kapinaan, jota galilealainen Juudas johti, Apt 5:37. Hänen taisteluhuutonsa kuului: Ei ole luvallista maksaa veroa keisarille.
15.Hyväksymällä keisarin rahan juutalaiset olivat jo osoittaneet hyväksyvänsä keisarillisen hallituksen, joskin vastahakoisesti. Jakeiden 15 ja 16 välisenä aikana lienee vallinnut jännittynyt hiljaisuus, kun rahaa etsittiin. Mitä Jeesus siitä haluaa? Erityisesti Markus tuo esiin tämän välitapahtuman.
17."Antaa (apodidèmi)", maksaa jotakin velkana. He eivät olleet odottaneet sellaista vastausta ja olivat suuresti hämmästyksissään. Mutta vaikka he hämmästyivät, heidän vihansa ei vähentynyt. Koska sana "antaa" kuvaa tässä jotakin, jota maksetaan velan suoritukseksi, ei ole kysymys sellaisen antamisesta, mistä on oikeus kieltäytyä. On kyse maksusta, jota laillisesti vaaditaan. Jeesus tarkoittaa tässä sitä alistumista, johon he ovat jo myöntyneetkin kansana, vaikkakin pakolla. He ihmettelivät suuresti Jeesuksen vastausta, mutta eivät sittenkään tehneet mitään seuratakseen häntä.
Kysymys ylösnousemuksesta
18.Tämän ainoan kerran saddukeukset esiintyvät Markuksen evankeliumissa, ja se tapahtuu hyvin tyypillisellä tavalla. Koko Ut:ssa heidät mainitaan 14 kertaa, fariseukset sen sijaan yli 100 kertaa. Saddukeuksien käsityksen mukaan ei kuoleman jälkeen ollut minkäänlaista elämää. Saddukeukset muodostivat papillisen hierarkian. Puolue ei ollut yhtä suuri kuin fariseusten, eikä kansan suosio ollut läheskään niin suuri. Saddukeukset olivat sen ajan järkeisoppineita, vaikka heillä oli vanhoilliset käsitykset eräistä asioista. He esimerkiksi perustivat näkemyksensä viiden Mooseksen kirjan pohjalle, eivätkä hyväksyneet suullista perimätietoa, jota fariseukset pitivät sitovana. Tästä syystä on hyvinkin mahdollista, että fariseukset olivat vetäytyneet taaemmas joksikin aikaa, koska Jeesus oli niin perusteellisesti antanut heidän kuulla kunniansa.
19.Kysymyksen taustalla on niin sanottu leviraatti- eli lankoavioliitto (latinan sanasta "levir", lanko). Ks. 5 Moos 25:5.
20.Tässä esitetään kovin poikkeuksellinen tilanne. Kertomus vaikuttaa tekaistulta, ja on kyseenalaista, onko tällaista tapahtunut.
21.Lapsettomuus mainitaan nimenomaan, koska jos nainen olisi saanut lapsen avioliitossa jonkun veljeksen kanssa, olisi ollut selvää, kenelle nainen kuului. Samalla hetkellä kun yksi heistä tuli isäksi, lakkasi muiden veljesten velvollisuus lankoavioliittoon.
22.Kertomus esitettiin Jeesuksen nolaamiseksi. Se oli saddukeusten tarkoitus, kun he tekivät kysymyksensä. He kielsivät ylösnousemuksen, jota he tosin tässä lausumassaan pitävät itsestään selvänä, mutta itse asiassa tahtovat esityksellään »paljastaa», miten järjenvastainen ylösnousemus on.
24.Jeesuksen tässä mainitsema kahdenlainen tietämättömyys on kaiken eksytyksen äiti. Oikea kirjoitusten tunteminen on kaiken ilmoitetun tiedon lähde ja yhdessä Jumalan voiman kanssa se on paras apu tiellä pysymiseksi. Saddukeusten kysymys oli ongelma vain heille, ja he olivat vaiti siitä, että he olivat jo etukäteen hylänneet opin, josta he nyt niin rohkeasti puhuivat. Jeesus vastaa kärsivällisesti ja suvaitsevasti, vaikka hän ojentaa heitä mainituista kahdesta seikasta. He eivät tunne Jumalan ilmoitusta kirjoituksissa, vaikka väittävätkin uskovansa niihin vetoamalla Moosekseen, eivätkä he voi hyväksyä Jumalan tässä elämässä ilmenevää ja kerran ylösnousemuksessa vaikuttavaa voimaa. Vain eksyttäjät voivat keksiä, että tällainen tilanne voisi syntyä ylösnousemuksessa.
25.Ihmisistä ei tule enkeleitä, mutta he ovat "niinkuin enkelit", jotka eivät jatka sukua. Tässä Jeesus siirtyy toiseen aihepiiriin, jossa saddukeukset myös poikkesivat yleisestä juutalaisesta käsityksestä. He eivät uskoneet enkeleihin, Apt 23:8. Nainen ei tule kuulumaan yhdellekään aviomiehelleen ylösnousemuksessa. Maallisia siteitä ei siellä enää ole. Kukaan ei nouse kuolleista aviomiehenä, vaimona, vanhempana tai lapsena.
26.Kuolema ei ole lopullinen elämän päätös. Niiden, jotka yrittivät perustaa väitteensä kirjoituksiin (5 Moos 25:5-6), olisi pitänyt itse tuntea kirjoitukset, ei vain yhtä erillistä kohtaa, jonka he sitä paitsi tulkitsivat väärin, vaan kaikki kirjoitukset. Jeesus lainaa kohtaa 2 Moos 3:6:sta ei vain siksi, että se on tähän kysymykseen kaikkein selvin selitys, vaan koska se on Mooseksen kirjoista, joita saddukeukset arvostivat suuresti. Hän kohtasi heidät siis sillä alueella, jolla he luulivat olevansa vahvoja. 2. Mooseksen kirjan kohta ilmaisee, että hän, joka oli Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala heidän eläessään, ei tahtonut hylätä heitä kuolemaan. Hänelle he elivät yhä tämän jälkeenkin.
27.Kuolema ei ole olotila, vaan eräs kehitysvaihe. Me puhumme kuolleista, mutta heitä ei oikeastaan ole - on vain ihmisiä, jotka ovat kuolleet.
Suurin käsky
28.Tämä kirjanoppinut oli fariseus, Matt 22:34 s. Jeesuksen vastaus vaikutti häneen kiehtovasti. Jeesuksen näkemys oli tässä sama kuin fariseusten. Näyttää siltä, että tämä mies oli rehellinen. Hänen kysymyksensä koski lain tärkeintä käskyä. Tämä kirjanoppinut ei tosin kuulunut niiden joukkoon, jotka Jeesus tuomitsi jakeissa 38-40. Kysymyksestä väiteltiin usein kirjanoppineiden piirissä. Kiistan aiheena oli, voitiinko lain 613 käskyä ja kieltoa muotoilla yhdeksi kokonaisuudeksi. Hillel oli sanonut: »Mitä itse inhoat, älä tee sitä lähimmäisellesi. Tämä on koko laki. Muu on sen selitystä. Mene ja opeta.»
29.Hillelin selitys kysymykseen lain suurimmasta käskystä (j. 28) vastasi Jeesuksen oppia (Matt 7:12), mutta Jeesus antoi miehelle toisen, seikkaperäisemmän tulkinnan. Jeesus ei kannattanut kirjanoppineiden perimätietoa, vaan kirjoitettua lakia (5 Moos 6:4-5). Jokaisen juutalaisen velvollisuus oli lausua nämä uskontunnustuksen sanat aamuin illoin.
30.Ihminen voi pelätä jotakin asiaa, toivoa jotakin ja iloita jostakin, mutta vain persoonaa, Jumalaa ja ihmistä voi rakastaa. Kyseistä 5. Mooseksen kirjan kohtaa on kutsuttu kymmenen käskyn tiivistelmäksi, koska se esittää niistä yhteenvedon. Se osoittaa kutsumuksen Jumalan tottelemiseen perustuvan oikeastaan Jumalan omaan olemukseen. Jumalallisen rakkauden "(agapê)" tulee olla vaikuttimena henkilössä, joka tahtoo pitää Jumalan käskyt. Vrt. 1 Sam 15:22; Hoos 6:6.
31.Jeesuksen sanat tässä ovat Septuaginta-käännöksestä 3 Moos 19:18.
32.Vain Markus mainitsee kirjanoppineen tunnustuksen. Hän ei ollut vihollinen, joka olisi vastustanut monien muiden fariseusten lailla, vaan otti vastaan ojennuksen. Kun kirjanoppinut sanoo Jeesusta »opettajaksi» "(didaskalos)", tämä osoittaa hänen todella pitäneen häntä opettajana.
33.Uhrien mainitseminen tässä yhteydessä osoittaa, että ne asetettiin helposti kaiken muun edelle. Se, mitä hän sanoo suhteesta Jumalaan ja lähimmäiseen, on laki, joka on voimassa kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa, vaikka juutalaisten niin tarkoin noudattama pyhien toimitusten laki kumottiin Jeesuksen täyttäessä sen, Ef 2:15.
34.Ei tiedetä, jatkoiko tämä mies vielä edistymistään uskon tiellä, mutta hänen osoittaessaan oppimishalua Jeesus mielellään opetti häntä. Jeesus ei sijoittanut häntä ilman muuta Jumalan valtakuntaan, vaan sitä lähelle. Tähän valtakuntaan ei tulla itsestään, vaikka pystyisi antamaan järkeviä vastauksia ja osoittaisi kykyä ottaa vastaan Jeesuksen opetusta. Jumalan valtakuntaan pääsemisen edellytyksenä on parannus ja uudestisyntyminen (Joh 3:5). Tällä kirjanoppineelle oli vielä paljon opittavaa näistä asioista. Papit, kirjanoppineet, fariseukset, herodilaiset ja saddukeukset olivat kaikki tulleet Jeesuksen luo, ja hän vaiensi heidät kaikki. Nyt kysyjänä oli Jeesus (j. 35).
Jeesus puhuu Daavidin pojasta
35.Jeesus jatkoi opettamistaan temppelissä viimeiseen asti, tässä pidettyään välillä tauon. Matteuksen mukaan (22:41) Jeesus osoitti tämän kysymyksen fariseuksille näiden ollessa vielä koolla. Sekä fariseukset että saddukeukset olivat ilmeisesti paikalla. Kysymys tuli äkkiä ja odottamatta. Ehkä se oli kädenojennus sille kirjanoppineelle, joka oli valtakuntaan johtavan oven edessä. Monista Vanhan testamentin kohdista kävi ilmi, että Messias oli tuleva Daavidin suvusta. Ks. Jes 11:1; Jer 23:5; Ps 89:4-5; 132:11. Tämä oli yleinen käsitys myös Jeesuksen aikana (Matt 21:9,15; Mark 11:10).
36.Jeesus viittaa tässä Ps 110:1:een. Näin hän vahvisti sekä Daavidin runoilijantyön että psalmin jumalallisen innoituksen. Ps 110 on muutoin se psalmi, jota on eniten lainattu Ut:ssa.
37.Fariseukset tai muut kirjanoppineet eivät osanneet vastata tähän, koska heidän ajatuksensa Messiaasta olivat hyvin rajoittuneet ja vajavaiset. Suuri kansanjoukko mainitaan tässä erikseen sen osoittamiseksi, että sillä oli erilainen näkemys kuin fariseuksilla. Kansanjoukot kuuntelivat häntä mielellään, kun taas fariseukset tekivät kaikkensa raivatakseen hänet tieltä. Kuilu oli aina ollut suuri Jeesuksen ja heidän välillään, eikä käännettä parempaan tapahtunut siinä suhteessa. Nyt kuilu oli suurempi kuin koskaan. Jeesuksen lainaamaa psalmia useimmat juutalaiset tulkitsijat pitivät messiaanisena.
Jeesus varoittaa kirjanoppineista
38.Tämä on lyhyt tiivistelmä Matt 23 luvussa esitetystä pitkästä puheesta. Hän opetti sekä kansaa että opetuslapsia, Matt 23:1. "Pitkissä vaipoissa". Septuagintassa sanonta tarkoittaa papin tai kuninkaan vaatteita, Ut:ssa juhlallisissa tilaisuuksissa käytettyjä pukuja. Tässä ei tuomita hienoja vaatteita, vaan niillä koreileminen. Vrt. 1 Piet 3:3. Jeesus varoitti kansaa avoimesti kirjanoppineista. Vaikka yksi heistä oli osoittanut kunnioittavansa häntä ja ilmaissut etsivänsä totuutta (j. 28), tämä ei tehnyt tyhjäksi sitä, että kirjanoppineet yleensä vastustivat Jeesusta.
39.Nämä arvokkaimmat etupenkit oli käännetty seurakuntaan päin. Pöydässä varattiin paikat huomattavimmille vieraille. Rabbiinikirjoituksissa sanotaan, että keskimmäinen sija oli kunniapaikka, kun kolme henkeä kokoontui. Kun läsnä oli useampia, piti asettaa kolme penkkiä pöydän kolmelle sivulle, ja näistä keskimmäinen varattiin kunniavieraalle. Pöydän neljänneltä sivulta tapahtui tarjoilu.
40.Hurskaat naiset tukivat tavallisesti varoillaan tunnettuja rabbiineja. Lesket olivat lain suojeluksessa (2 Moos 22:22), ja kirjanoppineiden olisi lain tulkitsijoina ja toteuttajina tullut pitää heistä huolta. Sen sijaan he käyttivät heitä hyväkseen. Rukoillessaan he antoivat vaikutelman erityisen suuresta hurskaudesta, mutta se oli vain ulkonaista. He kätkivät todellisen luontonsa ulkokultaisuuteen.
Lesken ropo
41.Uhriarkku oli naisten esipihassa. Arkkuja oli itse asiassa kolmetoista. Niiden aukot olivat torvimaisia. Tämä tapahtui kolme päivää ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Hän katseli niitä, jotka panivat rahaa arkkuun, ja näki, mitä he panivat, samoin kuin ne vaikuttimet, jotka säätelivät heidän antiaan. On merkillepantavaa, miten paljon Raamattu puhuu siitä, mikä on pientä ja vähäpätöistä ja pitää sitä tärkeänä.
42.Tämä leski ei tahtonut lähinnä vain tukea »hyvää asiaa». Hän oli vaatimaton ja teki vain sen, mitä piti velvollisuutenaan. Kun hän meni kotiin, hän ei aavistanut, että Jeesus oli nähnyt hänet. Hän varmasti toivoi, ettei kukaan olisi nähnyt häntä, kun hänellä oli niin vähän annettavaa. Ropo (lepton) oli pienin kreikkalaisista kuparilanteista. Se oli kahdeksasosa "assarion"ista, ks. Matt 10:29. Rabbiineilla oli laki, joka kielsi kahta ropoa pienemmät annit.
43.Uhria ei mitata ulkonaisen arvon, vaan uhraajan sydämen vaikuttimien mukaan.
44.Antamalla näiden rikkaiden lailla ei milloinkaan voitaisi saavuttaa sellaisia arvoja, joita syntyi köyhän naisen uhratessa, sillä hän luovutti kaikkensa. Rikkaiden »uhrit» olivat lopultakin hyvin vähäisiä, vaikka ne näyttivät suurilta. Ne eivät kuitenkaan olleet suurempia kuin mitä yltäkylläisyydestä voitiin irrottaa. Köyhä leski antoi toisella tavalla. Hän antoi kaiken. Jos laskettaisiin, mitä rikkaille jäi heidän annettuaan, tulos olisi aivan toinen kuin jos otettaisiin huomioon vain annetun lahjan arvo. Jumala katsoo ennen kaikkea antajaan, ei niinkään itse lahjaan. Hän panee merkille itsensä uhraamisen ei summan suuruutta.