LUKU 8

Jeesus ruokkii neljätuhatta miestä

(Matt. 15:32-39)

Niinä päivinä oli jälleen koolla paljon ihmisiä. Kun heillä ei ollut mitään syötävää, Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille:

2. "Minun käy sääliksi kansaa. Nämä ihmiset ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää.

3. Jos minä päästän heidät nälissään kotiin, he nääntyvät matkalla, ovathan jotkut heistä tulleet kaukaa."

4. Opetuslapset vastasivat hänelle: "Mistä kukaan täällä erämaassa voi saada riittävästi leipää näiden ravinnoksi?"

5. Hän kysyi heiltä: "Montako leipää teillä on?" He vastasivat: "Seitsemän."

6. Jeesus käski kansan asettua maahan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää, lausui kiitoksen, mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen kansalle tarjottaviksi. Ja he jakoivat ne kansalle.

7. Heillä oli myös muutama pikkukala, ja hän siunasi ne ja käski tarjota nekin.

8. Niin kaikki söivät ja tulivat kylläisiksi, ja tähteeksi jääneitä palasia kerättiin seitsemän korillista.

9. Heitä oli noin neljätuhatta. Jeesus päästi heidät luotaan

10. ja astui heti opetuslapsineen veneeseen ja meni Dalmanutan alueelle.

11. Jeesukselta vaaditaan merkkiä

(Matt. 16:1-4)

Fariseukset tulivat väittelemään Jeesuksen kanssa. Kiusaten häntä he vaativat häneltä merkkiä taivaasta.

12. Jeesus huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta."

13. Ja hän jätti heidät, astui jälleen veneeseen ja lähti järven toiselle puolelle.

14. Fariseusten ja saddukeusten hapatus

(Matt. 16:5-12)

Opetuslapset olivat unohtaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut veneessä enempää kuin yksi leipä.

15. Jeesus käski heitä sanoen: "Olkaa varuillanne ja karttakaa niin fariseusten kuin Herodeksenkin hapatusta."

16. Mutta he puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää.

17. Jeesus huomasi sen ja sanoi heille: "Miksi puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne kovettunut?

18. Onhan teillä silmät, ettekö näe? Teillä on korvat, ettekö kuule? Vai ettekö muista?

19. Kun mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta korillista palasia te keräsitte?" He vastasivat hänelle: "Kaksitoista."

20. "Entä, kun mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta korillista palasia te keräsitte?" "Seitsemän", he vastasivat.

21. Hän sanoi heille: "Ettekö vieläkään käsitä?"

22. Jeesus parantaa sokean Beetsaidassa

He tulivat Beetsaidaan. Siellä Jeesuksen luo tuotiin sokea mies ja häntä pyydettiin koskettamaan tätä.

23. Hän tarttui sokeaa kädestä ja talutti hänet kylän ulkopuolelle. Sitten hän sylkäisi miehen silmiin, pani kätensä hänen päälleen ja kysyi: "Näetkö mitään?"

24. Mies katsoi ylös ja sanoi: "Näen ihmisiä, näen ikään kuin käveleviä puita."

25. Sitten Jeesus pani uudestaan kätensä hänen silmilleen, ja nyt mies näki tarkasti. Hän oli parantunut ja näki kaiken aivan selvästi.

26. Ja Jeesus lähetti hänet kotiin sanoen: "Älä edes poikkea kylään."

27. Matka Jerusalemiin

Pietari tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi

(Matt. 16:13-20; Luuk. 9:18-21)

Sitten Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähtivät Filippoksen Kesarean kyliin. Matkalla hän kysyi heiltä: "Kenen ihmiset sanovat minun olevan?"

28. He vastasivat hänelle: "Jotkut Johannes Kastajan, toiset Elian, toiset taas jonkun profeetoista."

29. "Entä te?" Jeesus kysyi heiltä. "Kenen te sanotte minun olevan?" Pietari vastasi: "Sinä olet Kristus."

30. Jeesus varoitti heitä puhumasta hänestä kenellekään.

31. Jeesus puhuu kuolemastaan

(Matt. 16:21-23; Luuk. 9:22)

Jeesus alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Vanhimmat, kirjanoppineet ja ylipapit hylkäävät hänet. Hänet tapetaan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee ylös.

32. Tämän hän puhui avoimesti. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä.

33. Mutta Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja nuhteli Pietaria: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten."

34. Jeesuksen seuraamisesta

(Matt. 16:24-28; Luuk. 9:23-27)

Sitten Jeesus kutsui luokseen väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

35. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen.

36. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon?

37. Sillä mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?

38. Joka häpeää minua ja minun sanojani tässä syntisessä ja avion rikkovassa sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika häpeää, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."

Sivun alkuun

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita